sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Arvatenkin.

Ehdin käydä kaksi kertaa nyrkkeilemässä, kun nilkka sanoi sopimuksensa irti. Joten olin tuossa reilun kuukauden tekemättä mitään koko ketun jalalla.

Huomisesta lähtien koitetaan taas päästä vauhtiin, koska maaliskuun Pacifique lähenee harmittavan kovaa vauhtia. Ja vararenkaani kasvaa vielä kovempaa tahtia. Ei ainakaan luulis hukkuvan!

Aamulla siis kello soi 5.30 ja suuntana sali. :)



viime viikkojen parhaat ystäväni... not.

maanantai 9. tammikuuta 2012

Ei.

Tää päivä oli treenien suhteen vaan niin totaalinen ei. Ei kulkenu. Liikaa ihmisiä ja liikaa ajatuksia eräästä kouluprojektista, joka saatiin.
Joo ihmiset, on kauhean kiva kun aloitatte liikuntaprojektit aina tammikuussa. Mutta pitääkö tulla hengailemaan?! Viiden minuutin tauko siinä sarjan välissä on jo vähän liikaa. Joojoo olisin voinut sanoa, että voisinko tehdä välissä kiitos hei, mutta olin jo valmiiks äreä.

Tsemppaan huomenna aamulla ennen koulua sitten! Uudet housutkin tais tulla tänään postissa, huomenissa sitten haen ne, toivon et ovat yhtä ihanat kun kuvassa! Esittelen sitten! :)

Nyt menen sohvalle löhöämään ja hiljentämään tän aivomyrskyn.

möf.

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Testailua.

Tällä on hyvä aloittaa terveellinen aamu!


Hii, tulipas testattua välillä jotain muutakin salia kuin tuota omaa. Käytiin ystäväisen kanssa Motivuksessa Runeberginkadulla. Oli aika hiljasta onneks, sai treenata ihan omassa rauhassa pääosin.
Tosin meinattiin jäätyä salia etsiessä, kannattaa lukea ne osoitteet huolellisesti ;) Mutta selvisimme!
Sain kuviakin napsittua, joka oli kyllä tosi jännää. Meni salikuvataltiointineitsyys!


Tällainen on siis lähtölösö!
Jossain vaiheessa jalatkin pääsee kuvaan...

Ensin kilometrin juoksulämmittely, jonka jälkeen aloitettiin ojentajilla ja ylätaljalla!
Dipit 5 x 8, 20kg helpotuksella.
Ylätalja 5 x 8, 31.5kg

Penkkipunnerus käsipainoilla 5 x 8, 9kg
Vatsalihakset 5 x 15 (eikä mitään rutistuksia, vaan aivan ylös asti)

Military press 5 x 8, 17kg
Hauiskääntö tangolla 5 x 8, 17kg (myönnettäköön, joutu hieman taistelee viimosen sarjan...)

Sivuvatsat seisten 5 x 10, 17,5kg käsipaino
Vatsarutistukset 2 x 20.

Vatsarutistusten sijalle olis pitäny olla kahvakuula, mutta tuoltapa ei sellaista löytynyt, nyyhkis! Ensi kerralla sitten, omalla salilla :)

Tahnapeili.

Treenien jälkeen tietenkin asianmukaiset venyttelyt koko kroppaan. Oon aivan juntturassa alakerrasta ja tulevaa thainyrkkeilyä varten olisi ehkä hyvä hieman venyä. Kädet niin edustavina kuvassa <3 Miten se rasva ihanasti kertyykin tasaisesti ympäriinsä? Ainakin on työmaata, ei voi väittää hommien loppuvan kesken!

Huomenna jatkuu taas opiskelu! Ollut todella pitkä loma, mitenhän tottuu taas aamuherätyksiin. Ja siihen, ettei voi treenata aina kun haluaa! Eihän mulla ole edes penaalia varmaan tallessa..
Kun on tullu päästyä pänttäämisen makuun, niin illalla ois sit vuorossa jalat. Nuo kirotut jalat, ei tuu lihasta eikä läski lähe. Saa kyllä lösöt sellasta kyytiä seuraavat 8 viikkoa, että toivotan itsekin onnea vaan!
Taidan suunnata nautiskelemaan iltarahkan, huomenissa jos päivittelis jalkatyöstä hieman. Kahtotaan jos saisi kuviakin napsittua lisää! :)

PS. Muistutuksena itsellenikin, jos meinaa motivaatio kadota; Lihaksia!

lauantai 7. tammikuuta 2012

Aloittelua.

No niin, tammikuu.
Juuri tässä kuussa, kuten niin moni muukin, aion taistella läskejä ja laiskistumista vastaan. Ensimmäinen määränpää on asetettuna maaliskuun alkuun, jolloin pitäisi pystyä liikkumaan bikineissä vetämättä pussia päähänsä.
Painoa en niinkään aio katsella, vaan enemmänkin peilikuvaa. Haluan saada lihaksia ja muodokkaan vartalon. Ainoa este tälle on motivaation lopahtaminen, jonka katoamista vastaan täytyy kapinoida!

Pyrin käymään salilla noin 3-4 kertaa viikossa; Ylä- ja alavartalolle erikseen treenipäivät sekä liikkuvuuden harjoittamiselle. Viikonlopun pyhitän muay thaille ja levolle.
Jossain välissä pitäisi myös ehtiä käydä koulussa, syödä terveellisesti ja nukkua.

Kuluva viikko on alkanut hyvissä merkeissä. Kädet ja jalat on treenattu (voisin huomenissa paneutua ohjelmaan tarkemmin), on syvävenytelty ja joogattu. Olen myös kovin opetellut syömään maitorahkaa, jonka mausta en vaan nauti. Nyt olen löytänyt miltei makuhermojani hivelevän ystävän, Valion pehmän maitorahkan! Sekaan ananaspaloja tai mehukeittoa niin nam, olen tyytyväinen.

Lounaana ja päivällisenä on ollut kanaa, kanaa, kanaa ja raejuustoa. Sekä salaattia, opettelen nyt niin kovin syömään tomaattia ja paprikaa.
Tosin maanantaista lähtien lounas tulee oltua kouluruokalan armoilla, oi ole terveellisiä vaihtoehtoja!

Näin, josko tällä pääsisi alkuun ja huomenna perehtyisi tarkemmin tuohon käsitreeniin. Kuvia ei vielä uskalla nappailla, ehkä sitten kun tuolta käsivarsista oikeasti erottuu jotakin!

Ja siitä motivaatiota; Cameron Diaz